Hylkeiden jäljillä

Taianomainen keväinen jäämeri suloisine hylkeineen

Tervetuloa kokemaan Perämeren jäämeri keväällä. DMS Matildan kyydissä lähdemme ulkomeren jääparatiisiin, jossa voit tutustua Perämeren hylkeiden elämään ja samalla nautit kevätauringosta ja raikkaasta meri-ilmastosta. Mukana seikkailulla ammattitaitoinen aluksen kippari ja paikallinen hyljeasiantuntija. Retkellä kuulet monta mielenkiintoista tarinaa hylkeistä sekä niiden elintavoista ja hylkeenpyynnin historiasta. Retket toteutetaan turvallisuustekijät huomioiden. Sääolosuhteet kartoitetaan aina ennen retkelle lähtöä.

Hyljeasiantuntijamme Juha Vierimaa:

Juha Vierimaa on kuulun kalastaja- ja hylkeenpyyntisuvun jälkeläinen Kalajoelta ja onkin ollut tekemisissä hylkeiden kanssa lapsesta saakka. Juha on myös mukana hylkeiden tutkimuksessa niin Perämerellä kuin myös saimaannorpankin kanssa. Tämän lisäksi Juha on toiminut asiantuntijana jääolosuhteissa ja hylkeiden parissa mm. Madventures Suomi- tiimille.

Juhan sanoin ”Kevät ja jäät ovat parasta antia mitä voi ihmismielelle tarjota”, ja jatkaa: ”Jo pelkästään hylkeiden maailma ja avomeri jäineen antaa haasteita siellä liikkujille. Se maailma on selviytymistä. Hylkeiden tuntemus ja käyttäytyminen tulee lumoamaan omalla ainutlaatuisuudellaan.”

Hylkeiden jäljillä -retkemme ovat ainutlaatuisia ja toteutetaan tarkkaan suunniteltuna. Pyydä tarjous toivomaasi ajankohtaan!

Tuotteen aikataulutus on soviteltavissa. Voit valita tarjouspyyntöä tehdessäsi toiveesi joko aamu- tai iltapäivään sijoittuvasta lähtöajasta.

Hinta:

Alkaen 350€ / hlö
Lisätunnit 100€ / tunti

Hintaan sisältyy venekyydit, kiikarit kaikille, Perämeri Catering ja hyljeasiantuntijan palvelut.

Kesto:

Vähintään 4 tuntia, enintään 8 tuntia

Kulkuvälineet:

DMS Matilda tai Yamarin Cross

Lähtöpaikka:

Keskuskarin venesatama

Keskuskarintie 166

Ajo-ohjeet: Käänny valtatie 8:lta Hiekkasärkkien alueelle ABC-liikennemyymälän kohdalta. Aja suoraan kohti liikenneympyrää. Poistu liikenneympyrän kolmannesta liittymästä Keskuskarintielle. Aja suoraan noin 2 km, kunnes saavut Keskuskarin venesatamaan. Olethan satamassa viimeistään 5 minuuttia ennen lähtöä! 

Turvallisuus

Yhteinen turvallisuutemme on meille tärkeää. Käymme läpi asiakkaidemme kanssa veneilyyn liittyvät turvallisuustekijät ennen retkille lähtöä. Jokaiselle asiakkaallemme puetaan myös pelastusliivi ennen veneeseen astumista. Käymme läpi myös tärkeimmät turvallisuusasiat ennen lähtöä.

Mikäli Sinua askarruttaa mikään retkiimme liittyvä turvallisuustekijä, olethan yhteydessä meihin!

Toivomme, että tulet retkillemme vain terveenä. Huolehdithan myös hyvästä käsihygieniasta.
Meillä on myös saatavilla käsidesiä ja kasvomaskeja tarpeen mukaan.

Jäikö kysyttävää?

Ota meihin yhteyttä

Yhteystiedot

  • SeaFox Kalajoki Oy
  • Y-Tunnus: 3270494-2
  • Puh. 0442375884
  • seafoxkalajoki@gmail.com
Copyright © 2023 Sea Fox Kalajoki Oy | Powered by Digimarkkinointi Donetti